Johdatus DJ:n työfilosofiaan

Hei, olen Tero, olen DJ. Työskentelen yökerhossa DJ:nä, sekä teen satunnaisia huorauskeikkoja ties minne ja viime aikoina on tullut vähän pohdittua, että kuinka idiootteja asiakkaat monesti on ja kuinka niillä ei tunnu olevan minkäänlaista kuvaa siitä miten yökerhossa DJ hommaansa tekee ja miksi se tekee sitä niin kuin tekee. Tämän tekstin muusana on toimineet kaikki ne idiootit, jotka ei vaan tajuu. Kiitos siitä teille. Toivottavasti tämä teksti auttaa jotakuta ymmärtämään.

Ensinnäkin, toiveet on toiveita. Yleensä en sano soittavani, jos en ole siitä suht varma. Joskus erehdyksissään sanoo, että voi soittaa, mutta suunnitelmat muuttuu. Ei, en vittuillessani jätä jonkun toivetta soittamatta, jonka lupaan soittaa. Ongelma on siinä, että jostain syystä todella moni ottaa sen, kun kirjoitan toiveen ylös, että nyt olen käsi raamatulla luvannut soitttaa sen. Ei, en ole. Ja joskus unohtuu. Joskus aika vaan loppuu. Joskus joku piti soittaa, mutta sen aika meni jo ja sitä ei vaan saanut enää kivasti upotettua settiin. Ja jos tulee liikaa samantyylisiä toiveita, niin niitä kaikkia ei vaan pysty soittamaan tai muuten ihmisiä alkaa puuduttamaan.

Toisekseen, miksi ihmeessä ihmiset luulevat, että toiveiden pyytäminen on häirisemistä? Sitähän varten minä siellä olen töissä, että voin ihmisiä palvella. Tämä kuva häiritsemisestä on saattanut tosin syntyä elämäänsä kyllästyneiden DJ:iden asenteesta asiakkaita kohtaan, jotka eivät ole kauhean ystävällisiä asiakkaille. Oli miten oli, niin itse ainakin kyllä pidän ihan toiveiden kuuntelemisesta, koska en ole ajatuksenlukija eikä muuten pysty tekemään kuin valistuneita arvauksia ihmisten ulkonäön perusteella, että mitähän wittua ne tänään tahtoo. Etenkin hiljasina iltoina ja aikoina toiveet on mahti juttu. Alkuillasta ihmisten pitäis toivoa useammin, kun sillon pystyy toteuttamaan melkein minkä tahansa suht järkevän toiveen. Ei, kaikki toiveet eivät ole suht järkeviä.

Kolmanneksi,, ei niitä toiveitakaan missän jonossa soiteta. ”Montako toivetta on välissä?”, no vittu monta, mutta ei sillä väliä, kun joskus voi soittaa vaikka sen just tulleen toiveen heti, jos se sopii settiin. Jos toiveet soitettais järjestyksessä, niin se kuulostaisi aika hirveältä ellei siihen väliin soita jotain muuta. Kelatkaa nyt vaikka jotkut kotibileet, joissa jokainen käy vuorolla lisäämässä sinne sitä Metallicaa, toinen Soundsia ja toinen jonkun 15 minuuttisen progebiisin. Kuinka hyvät bileet tulee? Ei kauhean. Toki sillä on jotain painoarvoa, että on aikaisin toivonut eli painotan aikaisempia toiveita enempi kuin myöhemmin tulleita, kun toiveita toteutan. Ei siinä välissä silti ole valmiiksi määrilteltyä määrää biisejä. Ja ei, en aina tiedä mitä tulee seuraavaksi, mietin ja sopeudun tilanteeseen jatkuvasti.

Ja muistakaa ihmiset, että toiveet eivät missään nimessä ole kaikki yhtä hyviä tai helppoja toteuttaa. Ja ei, meillä ei soiteta Lady Gagaa. Eikä Cheekkiä. Ja ei, ei voi tehdä poikkeusta. Miksi joka helvetin asiakas luulee, että juuri hänen vuokseen on aiheellista tehdä se poikkeus? Ja millä kriteereillä se sitten valitaan, että kuka nyt ois sen poikkeuksen arvonen? Sama pätee muihin ”poikkeuksiin”. Ei, en voi tänäänkään soittaa poikkeuksena mitään 10 minsan slovaria kesken illan. En edes ”tämän kerran”. Ja ei, me ei kuuluteta, että sun kaverilla on synttärit. Jos meillä käy illassa se 200-600 tyyppii, niin todennäköisyys sille, että jollain on synttärit on varsin suuri. En tähän hätään jaska laskea, mutta lähes joka ilta on jollain synttärit. Se ei ole hyvä syy ölistä mikkiin. Polttarit ja muut vois ehkä olla sellaisia poikkeuksia, mutta toisaalta meidän mikissä ei ole pattereitaa, hähää.

”Soita jotain tanssittavaa” sanoi eräs nainen Mikkelissä, kun soi Michael Jackson. Siis mitä vittua? Ymmärrän sen, että jonkun rokkibiisin aikana voidaan sanoa noin, mutta mikä on tansittavampaa kuin Miikkali? Ja vittu, kyllä Slayeriakin voi tanssia. Been there, done that, got the video to prove it. Ja mistä vitusta mitä tiedän mitä sinä osaat tanssia? Jonkun mielestä se on Irinaa, toisen mielestä Lady Gagaa ja jotkut tanssii jotain ihan tosi epätanssittavaakin. ”Soita jotain sellasta menevää, kyllä sä tiedät”, no en vittu tiedä, en osaa lukea ajatuksia. Joskus voi olla ehkä jotain haisua, mitä se on, mutta jotain konkreettista on hyvä sanoa, josta saada kiinni. Ei ole olemassa tanssittavaa musiikkia, on vain tanssivia ihmisiä. Kuulostipas vammaselta.

Ja ei, se ei tee musta paskaa DJ:tä yökerhoon, jos sua just ei satu miellyttämään se musa. Te vammanaamat niitä biisejä toivotte ja mitäs haluatte kuulla semmoista paskaa. Mun duunipaikallkin käy niin monenlaista ihmisryhmää, että väkisinkin jotain vituttaa vähän, kun niitä kaikkia yrittää miellyttää. Pitäisikö edes yrittää? No niin kauan kun ne juo sitä kaljaa ja epäsuorasti maksaa mun palkan, niin joo, tietyissä rajoissa. Ei se olisi mitenkään vaikeaa soittaa jollekin sellaselle indietytölle sopivaa tanssimusaa koko ilta, mutta ei se nyt vaan ole oikein niille, jotka tahtoo kuulla sen Rage Against the Machinen Killing in the Namen. Tai sen Kotiteollisuuden. Sori vaan, niilläkin on oikeus kuulla toiveensa tai lempibändejään. Oishan se toisaalta kiva, jos vois kieltää oikeuden toiveisiin joltain ihmissryhmältä, mutta se on enemmän mun pomojen homma tehdä ne linjaukset, ei mun.

”Mun mielestä DJ:n tehtävä on kouluttaa ihmisiä musiikillisesti” on joskus kuultu. Mä sanoisin, että se on enemmänkin mun pomojen tehtävä määrittää mikä se mun työnkuva on. Ei se toki sitä tarkota, että mä täysillä huoraisin siten, miten pomo käskee, mutta ei se tosiaan mun homma ole siellä soitella mitään hämäriä omia lemppareita ja pätee joillain biiseillään, joita ihmiset ei tiedä ja huutaa sieltä kopista, että ”oppikaa”. Lähinnä sitä kaavaa on vaan pakko rikkoa, että pysyy järjissään ja työ miellekkäänä, ei niinkään yleisön takia.

”Mä en ollu vielä täällä kun se soi” ei ole hyvä syy soittaa jotain biisiä uudelleen. Ei ole myöskään ”olin tupakilla kun se tuli”. Ei, en soita samaa biisiä enää illan aikana, samaa orkesteria voin. ”Laita nyt jotain, joka saa ihmiset tanssimaan” heittoon tekisi mieli aina vastata korrektisti, että ”ime persettä horo, äläkä neuvoa mua mun duunissa, sulla ei oo kompetenssia siihen”. Ja ei kaikki ei tuu tanssilattialle sillon, kun mä soitan sen sun paskan toivebiisis, joka ei todistetusti toimi niin hyvin kuin joku parempi bilebiisi. Ja ei, se että tanssilattia on tyhjä tai hiljanen, ei tarkota, että teen työni huonosti. Ei DJ:n ainoa tehtävä ole maksimoida tanssilattialla olevien ihmisten määrä. On myös ihmisiä, jotka tykkää istua ja juoda kaljaa, mutta nekin arvostaa, jos niille soittaa vaikka sen Alice In Chainsin Wouldin. Myös eri ihmiset tykkää tanssia eri juttuja ja sitten osa tyyleistä nyt vaan on semmosia, että ne ei vetoa kaikkiin ja sitten on hiljasempaa lattialla. Ei se tarkota, etteikö niitä pitäis silti vetää.

Ja eikö ihmiset oikeesti kato kelloa baarissa koskaan ikinä? Jotenkin kaikilta on ihan ajantaju kadoksissa ja ihmiset tulee vikan hitaan aikaan toivomaan vaikka mitä ja ihmettelee, kun ei ole aikaa. On sitä naisillakin se puhelin siellä laukussa, josta voi tsekata. En mä ite ainakaan muista, että ois jotenkin hullun yllätyksenä tullut, että pilkku tulee kohta. Aina se tulee samaan aikaan.

Ja ei, suomipop ei ole genre. Kuka vittu edes keksi sen, että paskaa suomalaista rock- ja iskelmämusiikkia aletaan kutsumaan suomipopiksi? Oliko se se radiokanava vai ne kokoelmalevyt? Ehkä se kanava.

Kylläpäs helpotti. Kaikesta avautumisesta huolimatta keskimäärin asiakkaat ovat kyllä ihan mukavia. Terkkuja kaikille kivojlle asiakkaille.