Post-feminististä pohdintaa parinmuodostuksesta

Stone Rosesin I Wanna Be Adored kertoo rokkitähteydestä ja siitä, kuinka tahtoo olla ihailtu. En ole rokkitähti, mutta pidän tuosta biisistä kovin paljon meikän on helppo samaistua tuohon biisiin. Minulle kyseisen biisin sanoma tarkoittaa sellaista halua olla pienemmässä mittakaavassa ihailtu, jumaloitu. Meikä pitää siitä fiiliksestä eikä mua suotta aina itsekeskeisyydestä syytetä. Ihastuminen liittyy tähän jumalointiin jossain määrin. Se on sellainen aika olennainen osa sitä, että toiseen hurahdetaan. Ihastumisessa tämä kyseinen ilmiö saa aikaan sellaisen illuusion siitä, että toinen ihminen on valmiis hyväksymään sinut sellaisena kuin olet sekä tekemään vuoksesi asioita, joita hän ei tekisi jonkun muun vuoksi. Tässä tekstissä oli aika paljon sellaista pohdintaa omasta tunne-elämästäni ja muuta paskaa, mutta jotenkin ei ole sellainen fiilis, että niitä kiinnostais ihmisten lukea. Nyt tuherran tätä vähän ja katotaan onko tässä loppupeleissä mitään tolkkua. Ja hittooko tarttee aina olla blogikirjotusten loppuun asti mietittyjä, meitsi tykkää kirjoittaa sellaista yhdentekevää tajunnanvirtaa, joka ei aina oikein johda mihinkään oleelliseen. Mutta joo, ihastuminen on jännää. Sitä pitäis tapahtua useammin, mutta ei sitä nyt liian usein käy. Etenkään niin, että se homma olis vastavuoroista. Tosin meitsi varmaan hoitais homman toki niin, että laulaisin jumaloimalleni naiselle kännissä, että ”you will always be my whore, the one that I adore” ja siinä menisi se vastavuoroisuus. Mutta se on elämää, joskus käy niin.

Se jumalointi ja huomio oli hyvinkin poissa elämästäni, kun olin Prahassa. Tiedättekö, se ei ollut helppoa tällaiselle itserakkaalle ylimieliselle pienimunaiselle seksiaddiktille? Mistä tulikin mieleeni (ei muuten ees tullut, mutta ton sanominen vaikuttaa siltä, kun mun ajatuksen kulussa olis selkeet syy-seuraus -suhteet), että meikä on taas vaihteeks vähän kyllästynyt tähän länsimaiseen ihmissuhdesysteemiin, että naisen tehtävä on odottaa ja näyttää nätiltä ja miehen tehtävä on mennä ja tehdä vaikutus. Se olis välillä mukava, jos itse voisi vaan olla se keimaileva tyyppi ja sitten naiset tulis ja kysyis puhelinnumeroo tai treffeille. Ei ollut tapahtumassa. Multa on elämäni aikana kysytty kerran puhelinnumero ihan tuntemattoman toimesta tai ns. treffeille. Eipäs ku nyt valehtelen, viime kesänä joku 16-kesäinen tyttö kysy puhelinnumeroa ja silloin kun olin 18-vuotta, niin joku tyttö lähestyi Irc-gallerian kautta. Aika hyvä saldo? Itse olen kysynyt tyttöjä treffeille toistakymmentä ellei jopa kolmattakymmentä kertaa. 2/3 niistä on päätynyt varmaan treffeihin, juuri mikään niistä ei sen pidemmälle. Mutta ei voi väittää, etteikö yritys olisi ollut kova. Ihmisiin on mukava tutustua, vaikka niistä ei mitään sen vakavampaa seuraiskaan. Uuteen ihmiseen tutustumisessa on aina läsnä sellainen mystisyys, kun ei tunne toista tai tiedä oikein mitään. Yleensä se sitten katoaa ja toinen paljastuukin yleensä joksikin sellaiseksi, joka ei kuitenkan ole kauheasti minun mieleeni. Joskus vituttaa olla niin saatanan nirso ja vaativa, mutta hittoako sille tekee. Tästä saisi tosi hyvän aasinsillan taas tasa-arvokeskusteluun, mutta ehkä mä teen sille jonkun ihan oman kirjotuksen, ettei rönsyile taas liikaa.

Oletteko tienneet, että tytöillä on monopoli seksimarkkinoilla? Olen aika vakuuttunut, että päättäväinen tyttö saa aika helpostikin laadukkaasta seurasta seksiseuraa. Ystävättärien empiiriset kokeet puhuvat tämän puolesta. Yleensä heidän ei välttämättä tarvitse edes hirveästi yrittää, niin aina on joku juttelemassa. Sitten niistä jotkut vielä jaksaa valittaa kuinka kukaan ei tuu koskaan juttelemaan, vaikka se on aika helvetin kaukana totuudesta. Koittakaapa joskus miehenä olla baarissa ja odottaa sitä hetkeä, että joku tyttö tulee juttelemaan. Voin sanoa, että ei tapahdu. Yksinäiselle tytölle menee taatusti joku tuhannen päissään oleva Juha-Petteri juttelemaan ennen pitkää. Joillain näteillä ja mukavilla tytöillä on taas suorastaan jono odottamassa, että kuka pääsee heilastelemaan heidän kanssaan ja he voivat valita parhaat päältä. Mukava ja komia mies taas parhaimmillaankin saa vain pienen hymyn ja nopean katseen baarissa, jota ei vittu Sherlockaan tajua flirtiksi. Alfaurosten odotetaan saalistavan omat horonsa. Tämä kyseinen sosiaalinen konstruktio (Berger, snälla snälla!) on toki hitaasti muuttumassa hieman tasa-arvoisempaan suuntaan. Tosin tätä prosessia ei kyllä yhtään auta se, että naiset tuomitsevat omiensa joukosta ne, jotka harjoittavat enemmän tätä parinmuodostus prosedyyriä, joka on lähinnä miessukupuolelle ominaista käytöstä. Eli kaikki tytöt, imaskaapa, ei oo reilua elämä. Just tällä viikolla tytöt sanoivat, että kyllä he aina seksiä baarissa saavat, jos näin päättävät. Hitsi kun ois niin heleppoo. Ei sillä, että seksi olis kaikki kaikessa, mutta kyllähän se sillei nostaa moraalia yllättävän paljon, kun sitä joskus eteen sattuu ja ei ala sitten nirsoilemaan tai tekemään asioista vaikeita. Epäsäännöllinen seksi on tosin aika paskaa, sen takia sellanen fuckbuddy ois kätevä, että pysyis asiat simppeleinä ja seksikin ois jotain muuta kuin kännituherrusta. Oho, lipsahti taas kulli- ja pillujuttuihin.

Tänään jutskasin tossa vähän tyttöjen kanssa myös siitä, että ne oikeasti kelaa poikaystävää valitessaan, että tulisko siitä hyvä isä. Tai että onko se halukas hankkimaan lapsia. Kai se on ihan ymmärrettävää, mutta musta vähän hölmö lähtökohta ellei sitten ole oikeasti hankkimassa niitä lapsia piakkoin. Mä oon ehkä vähän turhan realisti näissä paritusjutuissa, että kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta vaikka itsekin ehkä joskus haluan lapsia, niin ei sillä ole mitään väliä tahtoisko mun potentiaalinen tyttöystävä niitä, koska todennäköisyys, että sitä olis vielä yhdessä silloin kun se on ajankohtaista, on erittäin pieni. Ja ei se siis haittaa ennen kuin ehkä sitten joskus, kun ikä alkaa kolmosella. Muutenkin se on musta tosi vammasen naiivi ja romantisoitu ajattelutapa hakea sitä unelmien elämänkumppania jatkuvasti. Niin että hautaan asti pitäis olla. Ja jos se ei kestäkään sinne asti, niin se on jotenkin hukkaan heitettyä aikaa. Mun yksikään suhde ei ole kestänyt hautaan asti, mutta ne on aina olleet antoisia sen ajan, mitä ne on kestänyt. Jonkun niistä saattaisin ehkä jättää jälkikäteen väliin erinäisten syiden vuoksi, mutta en minä näe sitä hukkaan heitettynä aikana, jos suhde loppuu. Miksei suhteella voi vain olla alku ja loppu? Minusta se on ihan hyvä. Nykyisessä yhteiskunnassa ihmissuhteet nyt vaan toimii pikkuisen eri tavalla kuin agraariajan Suomessa, joten elämän kestävä parisuhde on liikaa vaadittu. Ehkä sen takia näenkin itseni viisikymppisenä naimisissa, neljä lasta ja lapset kolmen eri naisen kanssa. Eikä siinä ole mitään väärää. Mutta onneksi mun ei tartte vielä alkaa valitsemaan edes sitä mun omaa ensisynnyttäjääni, kerkeehän noita valkkaamaan myöhemmin. Tänks, kiitos kun luitte.

Tero, post-feminismin uranuurtaja tässä post-intellektuellien maailmassaa

P.S. Ja jos joku tulee haukkumaan mua sovinistiks, niin vedän turpaan sitä horoa. Itsehän kannatan tasa-arvoa.

P.P.S. Tää kirjotus oli vitusti pidempi, mutta kun siitä poisti kaiken tunne-elämän pohdinnan ja muun shaiban, joka ei ehkä kauheesti random-tyyppejä kiinnosta, niin tämä jäi jälelle. Tai no jotain paskaa lisäsinkin. Ehkä se on hyvä vaan, kun jotkut ei jaksa lukea. Ja hei joo, Mewin uus EP on parasta pateettista tyttöprogea hetkeen. Vitun vammasta nykimistä. Täytyy nostaa hattua jo sen takia, että ne vois niin helposti vaan tehdä niitä kivoja pillunkostutusbiisejä, mutta pistää kuitenkin tollasta CP-vammasen nykimismusaa kehiin.